Mitä vaikutuksia epäkeskeisyydellä ja rajapinnalla on sähkömagneettisten virtausmittareiden suorituskykyyn? Suomi

Etuvirran virtausnopeuden dispersioprofiili vaikuttaa vähemmän sähkömagneettiseen virtausmittariin, mikä johtaa suhteellisen alhaisiin laitteisiin, kuten etuosan suoran putken pituuteen. Tämä johtuu siitä, että sähkömagneettisten virtausmittareiden alkuvaiheessa 1950- ja 1960-luvuilla halkaisijaltaan pienemmissä virtausantureissa oli pidemmät mittausputket, jotka olivat jo vaikuttaneet vääristymäaktiivisuuden säätämiseen täysin välimatkan päässä toisistaan. Tästä syystä etuosan suoran putkiosan pituutta ei alkuvaiheessa pyydetty, ja ulkonäön tarkkuus oli suhteellisen alhainen, ja perusvirheet vaihtelivat välillä ± (1.5–2.5) % Fs (koko asteikon arvo). Vaikka toiminnan vääristymiä olikin, se oli vain murto-osa perustavanlaatuisesta virheestä, eikä kysymys ollut näkyvästi esillä.
Sähkömagneettisten jäteveden virtausmittareiden kehityksen myötä halkaisija on kasvanut pienestä keskikokoiseen yli 1 metriin kotimaisessa tuotannossa ja on 3 metriä. Virtausanturien suunnittelun ja optimoinnin myötä niistä tulee yhä kevyempiä ja pienikokoisempia. Tuolloin sähkömagneettisen virtausanturin ja putkilinjan liitäntäpinnan välinen pituus oli vain 1.25-2.5 kertaa halkaisija (D), ja tarkkuus parani kaikkialla, perusvirheen ollessa ± 0.5 % R (mittausarvo). Siksi kaikki tunsivat tarvetta säätää suoran putkiosan pituus säännöllisesti.
Vuonna 1991 World Standardization Arrangement julkaisi IS09104 "Nestevirtauksen mittaaminen suljetuissa putkistoissa – nesteen sähkömagneettisten virtausmittareiden toiminnallinen tunnistusmenetelmä", jossa määrätään, että virtauksen kalibroinnissa liitetyn virtausmittarin putkilinjan sisähalkaisija ei saa olla pienempi kuin sisähalkaisija. virtausanturin halkaisija ja se ei saa ylittää 3 % anturin sisähalkaisijasta; Laite sijaitsee suorassa putkiosuudessa vähintään 10D:n päässä kaikista ylävirran häiriöistä ja 5D:n etäisyydellä ennen alavirran häiriötä anturielektrodin akselin kannalla. Laitetta käytettäessä tulee myös eri ulkopuolisten valmistajien pyyntöjä, että laitteen ja ylävirran häiriökomponentin välisen etäisyyden tulee olla ≥ 5D.
Viime vuosina standardimittareiden käyttö todellisen virtauksen kalibroinnissa on yleistynyt, ja monet vesivirtauksen kalibrointilaitteet käyttävät standardimittareina erittäin tarkkoja sähkömagneettisia virtausmittareita, joiden tarkkuus on yleensä 0.5 tai jopa 0.2 - 0.3. Vakiomittareina käytettävien sähkömagneettisten virtausmittarien pyyntö on tiukempi, eikä sitä voida käsitellä tavalliseen tapaan. Jotkut laitevalmistajat asentavat suoran putken tavallisen virtausanturin eteen ja taakse 0.3 tason tarkkuudella ja kalibroivat sen yhdistämisen jälkeen. Jos se puretaan ja kootaan uudelleen, se on kalibroitava alusta alkaen.

Esimerkiksi koekohteena on sähkömagneettinen jäteveden virtausmittari, jonka halkaisija on 50 mm. Sen sisääntulo on yhdistetty kolmeen putkisarjaan, joiden sisähalkaisijat ovat 50 mm, 55 mm ja 45 mm. Sisääntuloolake, joka koostuu 55 mm ja 45 mm välillä, on ylittänyt ISO9104:n säännöt, ja vastaanottavan sisähalkaisijan ero on suurempi tai pienempi kuin 10 % virtausanturin sisähalkaisijasta. Virtausanturin mittausputki on kytketty vastaanottopäähän, ja sen pohjajohto on samankeskinen, suora ja vaakasuora putkilinjan perusviivasta, poikkeama on 3 mm (6 % ulkosisähalkaisijasta). Sähkömagneettisia virtausmittareita muokataan pidentämällä mittausputkea kiinteällä pinnalla, kahdella 30mm x 3mm havaintoikkunalla, jotka avataan vaaka- ja pystysuunnassa mittausputken molemmissa päissä virtausnopeuden hajaantumisen mittaamiseksi laser-Doppler-nopeusmittarilla. Mittausputken kumikangas tuodaan 7.5 mm säteellä kaarisiirrolla.

Yhteenvetona
(1) Migreenin vaikutus liikenteen mittausarvoihin
Vastaanottotason poikkeama häiritsee elektrodin perusviivan symmetriaa johtuen virtausnopeuden hajoamisesta mittausputken sisällä. Jos jotkut peittävät tuontia, jolloin virtausnopeus on alaosassa suhteellisen hitaampi ja jotkut yläpuoliskolla suhteellisen nopeampi. Jos suoruudesta aiheutuu lievää kipua, jotkut voivat piilottaa oikean tuloaukon hidastaakseen virtausnopeutta oikealla puolella ja lisätäkseen virtausnopeutta vasemmalla puolella. Kuvasta 2, kun vastaanottimen sisähalkaisija on kytketty virtausanturin mittausputkeen, virheessä tapahtuu positiivinen muutos samankeskisyyteen verrattuna, jolloin vaakasuuntaisten esijännitysten muutos on +(0.1-0.15) % ja muutos +( 0.45-0.6) % suorille harhoille.
(2) Rajapinnan olakkeen vaikutus virtauksen mittausarvoihin
Kun tuodun imukupin sisähalkaisija on pienempi kuin virtausanturin mittausputken sisähalkaisija, siitä tulee äkillinen laajenemisputki. Neste menee mittausputkeen kuvan 5 mukaisesti muodostaen virtauksen, joka erotetaan jostain muusta väliaineesta rajapinnalla. Se hajoaa ja kiertyy kovaksi pyörteeksi, muuttuen pyörteeksi. Pyörteen virratessa myötävirtaan se häviää vähitellen ja virtaussäde ulottuu koko poikkileikkaukselle. Jos elektrodin suunta on pyörrealueen sisällä, se vaikuttaa virtauksen mittausarvoon.