Mikä on keskipisteen poikkeaman ja rajapinnan vaikutus elektromagnetisten virtamittareiden suorituskykyyn?

Sähkömagneettinen virtamittari on vähemmän vaikutuksissa ylävirtaisen nopeuden hajontaprofiilin mukaan, mikä johtaa suhteellisen alhaisiin vaatimuksiin laitteista, kuten edusten suorien putkien pituudelle. Tämä johtuu siitä, että 1950- ja 1960-lukujen alkuvaiheessa sähkömagneettisilla virtamittareilla pienemmillä halkaisijoilla oli pidempiä mittausputkia, jotka olivat jo toimineet häiriötoiminnon säätämiseksi täysin jakautuneiksi. Siksi varhaisvaiheessa ei ollut pyyntöjä edusten suorien putkien osaston pituudesta, ja ulkonäön tarkkuus oli suhteellisen alhainen, perusvirheet olivat ± (1,5~2,5)% Fs (kokonaisarvo). Vaikka olisi ollut toimintahäiriötä, se oli vain pienen osan perusvirheestä, eikä kysymystä ollut merkittävä.
Sähkömagneettisten jäännöspitoisuusmittausten kehittymisen myötä halkaisija on kasvanut kotimaisessa tuotannossa pienestä keskikokoinen ja yli 1 metriin, saavuttamalla 3 metriä. Virtausanturien suunnittelun ja optimoinnin myötä ne ovat yhä kevyemmät ja pienemmät. Silloin sähkömagneettisen virtausanturin ja putkien yhdistyspinnan välinen pituus oli vain 1,25–2,5 kertaa halkaisijaa (D), ja tarkkuus parani kaikkialla, perusvirhe ± 0,5% R (mitattu arvo). Siksi kaikki tunnistivat tarpeen asettaa suorien putkien osien pituudet säännöllisesti.
Vuonna 1991 Maailman Standardointi sopimus julkaistiin IS09104 "Suljettujen putkien virtausmittaaminen - Funktionaalinen tunnistusmenetelmä nesteen sähkömagneettisille virtamittareille", jossa määritellään, että virtauskalibroinnissa yhdistetyn virtamittariputken sisä halkaisija ei saa olla pienempi virtaantuntemaan sisäisen halkaisijan verrattuna eikä saa ylittää 3 %: aa sensorin sisäisen halkaisijan kohdalla; Laite sijaitsee suorassa putkiosiossa vähintään 10D mikään ylävirtainen häiriö ja 5D ennen mitakaavan alapuolella mittaustunnistimen akseen perusteella. Kun laitetta käytetään, erilaiset ulkoiset valmistajat pyytävät myös, että laitteen ja ylävirtaisen häiriökomponentin välinen etäisyys on ≥ 5D.
Viime vuosina todellisen virtausmitan kalibrointiin standardimittareiden käyttö on kasvanut suosituksi, ja monet vedenvirtausten kalibrointilaitteet käyttävät korkean tarkkuuden sähkömagneettisia virtamittareita standardimittareina, joilla on yleensä tarkkuustaso 0.5 tai jopa niin korkea kuin 0.2–0.3. Sähkömagneettisten virtamittareiden, jotka käytetään standardimittareina, vaatimuksia on tiukempia, eikä niitä voida kohdella tavalliseksi laitteiksi. Jotkut mittalaitevalmistajat asentavat suorat putket säännöllisen virtamittasensorin edessä ja takana, tarkkuudella 0.3, ja kalibroivat ne yhdistettyyn kokonaisuuteen. Jos ne hajotetaan ja uudelleenkatsoo, niiden täytyy kalibroida alusta.

Esimerkiksi kokeellinen objekti on elektromagnetinen jättemäyrämittari, jonka halkaisija on 50 mm. Sen syöttö on kytketty kolmeen putousjärjestelmään, joilla on sisähalkaisijat 50 mm, 55 mm ja 45 mm vastaavasti. Syötteen välirannikko, joka koostuu 55 mm:n ja 45 mm:n välillä, ylittää ISO9104-säännöt, ja vastaanottajan sisähalkaisijan ero on suurempi tai pienempi kuin 10 % virtausanturin sisähalkaisijasta. Virtausanturin mittausputki on kytketty vastaanottajaan, ja sen perusviiva on keskustunut, suora ja vaakatasossa putken perusviivasta poiketen 3 mm (6 % ulkoisesta sisähalkaisijasta). Elektromagnetiset virtausanturit muokataan pitämällä mittausputken pinnalla pidemmänä, ja mittausputken molemmat päätyt ovat auki horisontaalisesti ja vertikaalisesti kahdella 30 mm x 3 mm havaintoikkunalla virtauksen nopeuseron mittausta varten käyttämällä laser Doppler -nopeusmittaria. Mittausputken kauchukankaista on tuotu sisään 7,5 mm säteellä käyräsiirtymä.

Yhteenvetona
(1) Migräni vaikutus liikenne mittarilukuihin
Vastaanottotasoon liittyvä harha häiritsee elektrodejen perusviivan symmetriaa nopeuden sisäisen virtausnopeuden hajautumisen vuoksi mittaustunnossa. Jos joku peittää tuonnin, se aiheuttaa alempien puolien virtausnopeuden hidastumisen ja yläpuolten suhteellisen nopeamman virtauksen. Jos on olemassa lievä kipu suorakulmaisuuden takia, joku voi peittää oikean sisaistuon hidastamaan oikean puolen virtausnopeutta ja lisäämään vasemman puolen virtausnopeutta. Kuvasta 2 nähdään, että kun vastaanottajan sisämäärä yhdistetään virtausmittarien mittatunnokseen, virheeseen syntyy positiivinen muutos keskittymisen verrattuna, jonka muutos on +(0,1-0,15)% vaaka-harjoille ja merkittävä muutos +(0,45-0,6)% suoraan harjoille.
(2) Liittymän olkatuen vaikutus virtausmittojen arvoihin
Kun tuotetun venttiilin sisämäärä on pienempi kuin virtausanturin mittojen sisämäärä, se muuttuu yhtäkkiä laajenevaksi putkiksi. Nesteen sisäänmeneminen mitta-putkiin kuten kuvassa 5 näkyvästi muodostaa virtauksen, joka erottuu osittain toisista mediakohteista rajapinnalla. Se hajoo ja pyöräilee kiihkeään pyörremyrskyyn, joka muuttuu pyörremyrskymyksiä. Kun pyörre virtää alasvirtaan, se käy vähitellen pois ja virtavesi venyy koko risteyspintaan. Jos elektrodin suuntaus on pyörrealueella, vaikuttaa se virtausmittoarvoon.